Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maahanmuutto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maahanmuutto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Monikulttuurisuutta kansalle

Viime aikoina on lehdistä saatu lukea, kuinka vanhat puolueet, Tupu, Hupu ja Lupu, ovat kilvan kalastelleet maahanmuuttovastaisia ääniä. Samalla nämä syyttävät toisiaan populismista, kun joku toinen on vuorossa puhumassa suomalaisten puolesta. Viimeisimpänä vuorossa on ollut SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja puolueen entinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma.

Sinänsähän Heinäluoma on puhunut pelkkää asiaa. Lainauksia Huvudstadsbladetista:

"Jos tänne otetaan suuri joukko ihmisiä ulkopuolelta samaan aikaan kun työttömyys on huippukorkea, se vie töitä suomalaisilta, tekee heistä työttömiä. Se johtaa lisääntyvään rasismiin."

"60 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että maahanmuuttoa ei pitäisi lisätä. Se ei ole rasismia, vaan järkevä reaktio siihen, että meillä on maassa 300 000 työtöntä."

Tätä Anni Sinnemäki ihmettelee. Omien sanojensa mukaan hän pitää erikoisena sanoa, kuinka tänne tuotavat maahanmuuttajat sinänsä lisäisivät rasismia. Jo nyt pitää ministeristason ihmisellä olla erikoinen taju keskivertotallaajan ajatuksista, jos sitä ei ymmärrä. Vihreitten kannanotot alkavat vaikuttaa aina vain enemmän suomalaisvihalta: kaikki on meidän tyhmien ja suvaitsemattomien metsäläisten vika. Meidän takiamme maahanmuuttajat ovat työttömiä ja heidän rikostilastonsa ovat paljon suomalaisia komeampia.

Tätä kirjoittaessani uutisissa puhuttiin lisäksi, kuinka Suomen lastenkulttuurissa esiintyy liian vähän ulkomaisten kulttuurien edustajia, kuinka monikulttuurisuutta pitäisi vaalia jo tälläkin alueella. Johan Veltto Virtanen tätä yritti herättämällä henkiin vanhan lastenlaulun, mutta asiasta nousi valtava meteli ja vastalauseiden myrsky. Päättäkää jo, mitä mieltä olette.

Muutenkin tuntuu, että milloinkohan aletaan valittaa siitä, että miksi kaupasta ei saa mustaa maitoa, kun valkoistakin kerran saa. Mikä ihme se on, että maahanmuuttovastaisuus vahvistuu, kun suomalaisia tällä tavoin kiusataan?


maanantai 22. maaliskuuta 2010

Kyllä kansa tietää.

Viime viikonloppu oli antoisa. Sain lukea Iltalehden ja Ilta-Sanomien sivuilta, kuinka Björn "Nalle" Wahlroos, Suomen rikkain taistolainen, puhui viisaita sanoja. Hän ehdotti, että Suomi lopettaisi kehitysavun maksamisen ja näin tukisi nousuaan lamasta. Ehdotus kuulostaa aika raa'alta, ja jo alusta alkaen oli selvää, että vastustus on rajua.

Monet asiat kuitenkin puhuvat Nallen ehdotuksen puolesta. Rikkaiden maiden kehitysmaille maksama apu on tehotonta, ja kuten sanottu, se ei ole tuottanut 50 vuoteen tulosta. Josko se ei sittenkään toimi? Kehitysapu passivoi sen saajia, eikä usein mene oikeaan osoitteeseen. Milloin gepardihattudiktaattorien taskuihin, milloin valtavan valtionvelan korkojen maksamiseen.

Hienointa olivat Iltalehden ja Ilta-Sanomien sivuillaan teettämät kyselyt: Iltalehti kysyi, onko kehitysapu turhaa ja Ilta-Sanomat taas sitä, josko Suomen pitäisi lopettaa kehitysavun maksaminen. Tulokset olivat musertavia: Iltalehden kyselyyn vastattiin noin 23 tuhatta kertaa, 90% oli sitä mieltä, että kehitysapu on turhaa. Ilta-Sanomien kyselyyn taas vastattiin 26 tuhatta kertaa, ja 79% kannatti kehitysavun maksun lopettamista.

Myös maahanmuuttoasiassa on kansan mielipide kovin erilainen, kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä. Helsingin Sanomien teettämän kyselyn mukaan 60% suomalaisista ei ottaisi lisää maahanmuuttajia. Tämän ovat myös Suomen suuret puolueet, Tupu, Hupu ja Lupu, huomanneet. Kokoomusnuoret avasivatkin pelin ottamalla kriittisesti kantaa maahanmuuttoon. Nyt SDP:n Jutta Urpilainen huutaa kitalaki punaisena "Maassa maan tavalla"-iskulauseita.

Asia on niin, että suuret puolueet pelkäävät maahanmuuttokriittisen keskustelun nousevan ensi vaalien pääteemaksi. Tämän johdosta ne pelkäävät, että Perussuomalaiset todellakin tyhjentää pajatson. Perussuomalaisten vaikutus on puolueen kansanedustajalukua suurempi, siitä ei nyt pääse mihinkään. Toivottavasti äänestäjät huomaavat ajatella, kuka todellakin pitää maahanmuuttokriittisen linjan: sitä koko olemassaolonsa ajan ajanut puolue vai puolue, joka on kääntänyt kelkkansa nähdessään sen olevan pakollista. Perussuomalaisille maahanmuuttokriittisyys ei ole vain mainostemppu.

Kyllä kansa tietää.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Lapin Kansan pääkirjoituksesta "Rasismi on raukkamaista"

Lapin Kansan pääkirjoitus herätti tänään mielenkiintoni. "Rasismi on raukkamaista" otsikkonaan yritti teksti vääristellä Suomessa noussutta maahanmuuttokriittistä keskustelua. Samanlaisia tekstejä julkaistaan Suomen median toimesta päivittäin, mutta tulokset puhuvat puolestaan: suomalaiset eivät suostu nielemään sitä, että poliitikot ja monikulttuurihaihattelijat päättävät, mikä on Suomelle ja suomalaisille parasta.

Keinot olivat samaa tasoa yläastekeskustelun kanssa - "maahanmuuttokriittisyyden" sijasta käytettiin sanaa "maahanmuuttajavastaisuus". Eturivin maahanmuuttokriittisessä keskustelussa, jolla usein tarkoitetaan kohukirjoittelija Jussi Halla-Ahoa, ei esiinny juurikaan rasistisia kommentteja. Ei maahanmuuttajia pidetä pahana, vaan itse maahanmuuttopolitiikkaa ja sen vaikutuksia.

Maahanmuuton vastustaminen taas on perusteltua. Maahanmuuton sanotaan olevan ratkaisu meitä nurkan takana vaanivaan työvoimapulaan. Tämä on täyttä roskaa, sillä useissa Keski-Euroopan maissa, joissa maahanmuutto on alkanut toden teolla jo muutama vuosikymmen sitten, on maahanmuutto ainoastaan heikentänyt huoltosuhdetta. Myös Suomessa kehitys on samanlainen. Maahanmuuttajat työllistyvät suomalaisia huonommin, heidät pitää sopeuttaa ja he tuovat usein mukanaan suuren perheen, myös vanhuksia. Elätettävien määrä vain kasvaa työtä tekevään väestöön verrattuna. Se, mistä maahanmuuttajien työttömyys johtuu, on eri asia. Vaikka se johtuisi suomalaisten asenteista, se ei tätä tosiasiaa poista.

Kaikista tökeröin kohta tässä pökäleessä oli: "Myös isänmaallisuus yhdistetään helposti maahanmuuttajavastaisuuteen. Näin ei tietenkään ole, sillä todellinen isänmaallisuus on suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoisuutta." Haluaisin todellakin tietää, missä sanakirjassa isänmaallisuus selitetään noin! Viimeksi kun asiaa mietin, tulin siihen tulokseen, että isänmaallisuus tarkoittaa isänmaan ja sen kansan, siis suomalaisten, etujen ajamista olosuhteista välittämättä. Se on kansallisvaltion tehtävä, huolehtia sen kansasta.

Maahanmuuttoa vaalimalla me luomme tuleville sukupolville tilanteen, jossa he eivät enää asukaan suomalaisessa Suomessa. He voivat joutua luopumaan perinteistä ja tavoista, jotka meille ovat itsestään selviä. Törkeintä on se, että se ei ole heidän, vaan edeltävien sukupolvien lyhytnäköisyyden syytä. Ei kuulosta mielestäni isänmaalliselta. Jostain ne ennakkoluulotkin tulevat, eivät ne tyhjästä synny. Suomalaiset ovat omalaatuinen kansa, ja aina kun joudutaan lähtökohdiltaan erilaisten ihmisten kanssa tekemisiin, on tuloksena ristiriitoja. Niiden luominen tieten tahtoen on typerää.

Mitä tulee netissä käytävään keskusteluun, niin viime aikoina esillä olleet, kieltämättä rasistiset puheet ja ihmisten leimaaminen eivät ole uusi juttu. Viimeiset kaksikymmentä vuotta on maahanmuuttoa vastustavia leimattu natseiksi, typeryksiksi ja junteiksi. Puututtaisiinko tähänkin?

Kaiken kaikkiaan on maahanmuutosta käytävä keskustelu yksipuolista tosiasioiden kiertämistä ja vääristelyä.


sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Vasemmistoliitto hakee fasisteja

Kävin tässä valitettavankin pitkästä aikaa mummoni luona. Onneksi mummo tilaa Kansan Tahtoa ja sen johdosta tulee hänelle myös viikkolehti, Kansan Uutiset. Kansan Tahto on ennen kaikkea vasemmistoliiton äänenkannattaja ja luenkin tämän "Pravdan" aina kun mahdollista. Onpa pistänyt silmääni eräskin seikka. Nimittäin se, että vasemmistoliitto on alkanut luoda perussuomalaisista itselleen eräänlaista vastavoimaa. Tämä toteutetaan tietysti sillä vanhalla vasemmiston kikalla, eli leimataan toiset fasisteiksi.

Eräässäkin vanhassa lehdessä (4.9.) esiteltiin uuden kolumnistin, Emilia Kukkalan , "mietteitä". Itse artikkelin otsikossa jo annettiin meille persuille oikein hauska nimi, nimittäin "soinilaiset". Koko otsikko kuului näin: "Soinilaisten painostuksesta ei saa luopua solidaarisuudesta" - eli melko tukevaa tekstiä sieltä tuli.

Ensiksikin tulee mainita, että vasemmistoliitto on kovin hanakasti tuonut esiin monien perussuomalaisten maahanmuuttokriittistä kantaa. Sitä vastaan he esittävät vasemmiston solidaarisuutta. Koko sepustuksesta saa sellaisen kuvan, kuin perussuomalaisilla ei mitään muuta kantaa olisi mihinkään esittää, kuin juuri tämä kriittinen suhtautuminen nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan.

Pakolaiset ovat vain pieni osa sitä ihmisvirtaa, joka suuntautuu Suomeen maahanmuuton muodossa. Ainakin itse perustelen oman kriittisen kantani sillä, että maahanmuuttopolitiikan tuloksista esimerkiksi Tanskassa ei voida sanoa juuri mitään hyvää. Lisäksi katson esimerkiksi Jussi Halla-Ahon tapauksen olevan varoittava esimerkki: eri kulttuureista tulevat ihmiset eivät näemmä pysty käsittämään sitä, että täällä Suomessa me saamme sanoa melko pitkälti mitä haluamme. Nyt tämä perusarvo näyttää säröilevän. Kuinka moni voi vakavalla naamalla väittää, että esimerkiksi kristinuskoa blogissaan mollannut muslimi olisi joutunut maksamaan sakkoja "uskonrauhan rikkomisesta"? Maassa maan tavalla tai maasta pois. Ei suomalaisten tarvi muuttaa tottumuksiaan tai tapojaan vierasmaalaisten takia.

Väitänpä, että perussuomalaiset on ohittanut vasemmistoliiton ja etenkin SDP:n jo aikaa sitten työväenpuolueena. Vasemmistoliitto on jäänyt jälkeen muusta maailmasta. Solidaarisuus ynnä muu ovat käyneet ongelmallisiksi iskulauseiksi nykymaailmassa, sillä niitä, kuten mitään muutakaan, ei voida pitää kritiikittömästi oikeina lähtökohtina. Joskus on ajateltava oman kansan etua, vaikka sitten muiden kustannuksella. Ennen kuin autetaan muita, olisi hyvä saada ne Suomenkin köyhät elämän syrjään kiinni. Tässä vasemmistoliitto ampuu itseään jalkaan.

Vihreydessään vasemmistoliitto on tuhoamassa kannatuksensa Suomen vasemmistolaisimmalla alueella, Lapissa. Viheriäisyydellään he yrittävät kosia nuoria, mutta tosiasiassa on vasemmistoliitto onnistunut karkottamaan monia kannattajiaan sen oikean työväenpuolueen, PerusS:n leiriin. Mitenkäs täällä eletään, kun kohta kaikki on suojeltua?

Perussuomalaisten ajatuksista edustaa maahanmuuttokriittisyys vain pientä osaa. Tärkeimpiä kohtia ovat varallisuusveron palautus, oikeudenmukaisuus ja kansallinen itsemääräämisoikeus. Näistä eivät vasemmistolaiset tietysti mielellään lehdissään kirjoittele. Samaan aikaan, kun he syyttävät Soinia populismista, he nimittävät Paavo Arhinmäen puheenjohtajakseen ja puhuvat, kuinka tarvitaan "räväkkyyttä". Aika hassua ainakin omasta mielestäni.

Nyt tämä soinilainen menee lukemaan huomisen kirjoituksiin.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Maahanmuutto, monikulttuurisuus ja minä.

Niin, moni onkin jo nykinyt minua hihasta kysyen: "Milloin kirjoitat maahanmuutosta?". En ole aiheeseen vielä paneutunut blogissani, sillä se on aina ajankohtainen aihe, josta on helppo kirjoittaa. Saanen revittyä aiheesta juttua plokiini vielä tämänkin jälkeen.

Maahanmuutto on lisääntynyt Suomessa kovasti 2000-luvulla. Sitä perustellaan työvoimapulalla, joka vaanii meitä jo aivan nurkan takana. Hyvä perustelu, jota on hankala kiertää tahi kaartaa. Sitten kuitenkin tulee tämä: "erilaisuus on rikkautta", tai tämä: "monikulttuurisuus on hyvästä". Tässä kohtaa mennään metsään, todella pahasti.

Aloitan näiden teesien kumoamisen vaikeimmasta, eli työvoimapulasta. Työvoimapula johtuu siitä, että suomalaisia ei riitä kaikille aloille. Tilanne on paha, siitä ei pääse mihinkään. On kuitenkin karmeaa ajatella, että jotkut vastuunalaiset poliitikot kehtaavat edes ehdottaa, että paikataan työvoimapula ulkomailta rahdattavilla ihmisillä! Ei tule kesää. Maahanmuuttajien kohdalla rahaa menee tietysti heidän kotouttamiseensa, mutta siinä ei ole koko asian ydin. Suomen kulttuurin silpominen ja hajauttaminen on juuri se, jota minä ja moni kanssani samaa mieltä oleva ei halua. Suomi on suomalaisten maa, ja sellaisena se on aina toiminut. Suomalaiset osaavat Suomen tavat, he kuuluvat tänne.  Maahanmuuttajien haaliminen tänne on juuri sitä lyhytnäköistä politiikkaa, josta nykyisin niin paljon puhutaan. Kyllä me voimme haalia tänne väkeä "paskahommiin" jotak eivät meille kelpaa, mutta voidaanko tämänkään toiminnan takana olevaa ajatusta pitä äoikeana? Entäpä kelpaavatko nämä hommat maahanmuuttajille ikuisesti?

Olen sitä mieltä että kaikista järkevin ja kauaskantoisin tapa hoitaa tulevaa työvoimapulaa on saada Suomen väkiluku taas nousuun. Perheen perustamista on helpotettava, tehoyhteiskuntaideasta on luovuttava, syrjässä elämistä on helpotettava. On selvää, että täyteen ahdetussa Helsingissä eivät ihmiset halua perustaa edes kahta lasta käsittävää perhettä. Miksi perhearvoista on luovuttu? Kaikkien näiden ammuskelujen ja masentuneisuuden aikana ehdottaisin, että mitäpä jos palaisimme pari vuosikymmentä taaksepäin aikaan, jolloin perhe oli kaiken ydin ja perusta, ei työ, raha ja menestys.

"Erilaisuus on rikkautta." Mainitsin juuri erään maailman törkeimmistä roskaväitteistä. Erilaisuus voi toki olla rikkautta, jos asiaa ajatellaan hengellisesti, mutta tällöinkin vain osittain. Ensinnäkin erilaisuus käsittää myös erilaiset edut, jotka usein kulkevat ristiin muiden ihmisten etujen kanssa. Riitahan siitä tulee ja kulunkeja. Ei voida väittää, että esimerkiksi islamilainen ja kristillinen maailma voisivat elää rinnakkain samassa valtiossa, ei, samassa kunnassa, ilman yhteentörmäyksiä. 

Tällainen lisää ennestään ihmisten välistä epäsopua ja viimeistään tässä vaiheessa saamme upottaa tämän lauseen perän hengelliselläkin tasolla. Yhteisöllisyyttä ei voi olla, jos ihmisillä ei ole mitään yhteistä.

Lopuksi pamautan ilmoille vielä kantani klassiseen pilakuvajupakka-asiaan. Olen sitä mieltä, että islamilaisten olisi tullut pitää suunsa kiinni. Jonkinlainen roti se pitää olla. Ei ole oikein, että maahanmuuttajat, jotka tanskalaiset ovat maahansa huolineet, yrittävät kieltää Tanskalaisilta mukavien piirustamisen. Tanskalaiset ovat tehneet töitä satojen vuosien ajan juuri siksi, että he saisivat piirtää mitä haluavat, eikä siinä ole islamilaisyhteisöillä mitään sanomista. Maassa maan tavalla tai maasta pois. Tämä pätee kaikenmoisiin tapauksiin, niin raiskaajiin kuin pilakuvista pillastujiinkin. En toki väitä, että kaikki maahanmuuttajat olisivat raiskaajia, joten siitä on maailmanparantajien turha minua syyttää.

Maahanmuutosta pitää saada puhua monella eri äänellä.