maanantai 22. maaliskuuta 2010

Kyllä kansa tietää.

Viime viikonloppu oli antoisa. Sain lukea Iltalehden ja Ilta-Sanomien sivuilta, kuinka Björn "Nalle" Wahlroos, Suomen rikkain taistolainen, puhui viisaita sanoja. Hän ehdotti, että Suomi lopettaisi kehitysavun maksamisen ja näin tukisi nousuaan lamasta. Ehdotus kuulostaa aika raa'alta, ja jo alusta alkaen oli selvää, että vastustus on rajua.

Monet asiat kuitenkin puhuvat Nallen ehdotuksen puolesta. Rikkaiden maiden kehitysmaille maksama apu on tehotonta, ja kuten sanottu, se ei ole tuottanut 50 vuoteen tulosta. Josko se ei sittenkään toimi? Kehitysapu passivoi sen saajia, eikä usein mene oikeaan osoitteeseen. Milloin gepardihattudiktaattorien taskuihin, milloin valtavan valtionvelan korkojen maksamiseen.

Hienointa olivat Iltalehden ja Ilta-Sanomien sivuillaan teettämät kyselyt: Iltalehti kysyi, onko kehitysapu turhaa ja Ilta-Sanomat taas sitä, josko Suomen pitäisi lopettaa kehitysavun maksaminen. Tulokset olivat musertavia: Iltalehden kyselyyn vastattiin noin 23 tuhatta kertaa, 90% oli sitä mieltä, että kehitysapu on turhaa. Ilta-Sanomien kyselyyn taas vastattiin 26 tuhatta kertaa, ja 79% kannatti kehitysavun maksun lopettamista.

Myös maahanmuuttoasiassa on kansan mielipide kovin erilainen, kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä. Helsingin Sanomien teettämän kyselyn mukaan 60% suomalaisista ei ottaisi lisää maahanmuuttajia. Tämän ovat myös Suomen suuret puolueet, Tupu, Hupu ja Lupu, huomanneet. Kokoomusnuoret avasivatkin pelin ottamalla kriittisesti kantaa maahanmuuttoon. Nyt SDP:n Jutta Urpilainen huutaa kitalaki punaisena "Maassa maan tavalla"-iskulauseita.

Asia on niin, että suuret puolueet pelkäävät maahanmuuttokriittisen keskustelun nousevan ensi vaalien pääteemaksi. Tämän johdosta ne pelkäävät, että Perussuomalaiset todellakin tyhjentää pajatson. Perussuomalaisten vaikutus on puolueen kansanedustajalukua suurempi, siitä ei nyt pääse mihinkään. Toivottavasti äänestäjät huomaavat ajatella, kuka todellakin pitää maahanmuuttokriittisen linjan: sitä koko olemassaolonsa ajan ajanut puolue vai puolue, joka on kääntänyt kelkkansa nähdessään sen olevan pakollista. Perussuomalaisille maahanmuuttokriittisyys ei ole vain mainostemppu.

Kyllä kansa tietää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti