sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Oodi Euroopalle

Kuten kaikki jo hyvin tietävät, on euromaa Kreikkasyvässä kriisissä. Sen se on aiheuttanut itse. Kreikka on elänyt yli varojensa vuosikausia, ja valtion budjatein alijäämä on moninkertainen talous- ja rahaliitto EMUn asettamiin rajoituksiin nähden. Nyt jo heltiävä taloustaantuma oli pisara, joka katkaisi kamelin selän.

Kreikan hyvinvoinnista maksaa jokainen

Missä nyt ollaan: Kreikan talouskriisi on vaikuttanut jo selvästi pörssiin, kohottipa se ainakin hetkittäisesti öljyn hintaakin. Euro on heikentynyt dollaria vastaan, mikä tarkoittaa EU:n ulkopuolelta tuotavien tuotteiden kallistumista, pitkälti siis juuri polttoaineiden. Vaan kukapa todella odotti, että suuruudenhullulla yrityksellä, jossa tehdään Euroopan laajuisesta alueesta, jonka sisällä erot ovat maiden erilaisen lähihistorian vaikutuksesta täysin erilaiset, yksi markkina-alue ja näille yksi valuutta? Jos mikä valtio tahansa voi sumuttaa EU:ta Kreikan tapaan, niin olisin ainakin itse kovin varovainen odotuksissani esim. Itä-Euroopan entisten kansandemokratioiden suhteen.

EU:n jäsenmaat tukevat Kreikkaa näillä näkymin ensi hätään 120 miljardilla eurolla, josta Suomen osuus on 1,5 miljardia. Tuki annetaan lainoituksena, josta Kreikka siis maksaa korkoa. Näin vastataan, kun ministereiltä kysytään, kuinka kalliiksi Kreikan auttaminen Suomelle käy. En kyllä millään usko, että Kreikka pystyisi ikinä maksamaan 120 miljardin euron lainoja saati niiden korkojakaan pitkässä juoksussa. On selvää, että nuo lainat tullaan antamaan anteeksi jollain tapaa. Ihmettelen kyllä suuresti sitä, että sellaista valtiota, joka on epärehellisin keinoin euroalueeseen itsensä keplotellut ja saattanut näin koko yhteisön vaaraan, ryhdytään veronmaksajien kustannuksella pelastamaan. Kreikan sulkeminen jos ei koko EU:n, niin euroalueen ulkopuolelle tuntuisi oikeudenmukaiselta ratkaisulta. Millainen viesti tässä nyt annetaan; mitäs sitten tehdään, jos vastaavanlaisia tapauksia ilmenee lisää? Laman jäljiltä pahasti velkaantuneet taloudet jakavat nyt lainaa rahamiesten elkein.

EU = Euroopan Demokraattinen Kansaintasavalta

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini esittikin jo kantansa, mitä tulee Kreikan suhteen:
"Mikä siis avuksi; ensin Kreikka ulos euroalueesta ja tulevan drakman devalvaatio 30-40 prosentilla ja EU:n hajauttaminen talous- ja vapaakauppaliitoksi."

Kyllähän kaikki jo näkevät, että EU on läpimätä. Sinällään toimivan kauppasopimuksen ympärille rakennettiin suuruudenhullu liittovaltioon tähtäävä järjestelmä, joka heikentää selvästi eurooppalaisen demokratian uskottavuutta. EU:n päätökset menevät kansallisten parlamenttien edelle. No, kukas ne EU:n päätökset tekee? Niitä tekee suuressa määrin unionin "moottori", Euroopan komissio, jota kansa ei voi valita ja jota kansa ei voi erottaa. Vieläkin suurempaa valtaa pitävät esim. ministerineuvosto, jossa asioista sopivat eri maiden ministerit keskenään. Parlamentarismista ei EU ole koskaan kuullutkaan. EU-parlamentti näyttää eräänlaiselta kulissilta, jolla ei ole todellista valtaa ja jolla saadaan kansa luulemaan, että he päättävät omista asioistaa. Näin tyhmää kansa ei onneksi ole: parlamentin äänestysprosentti taisi olla Suomessakin niukun naukin 40.

Historiaa jonkiin verran lukeneena täytyy sanoa, että EU muistuttaa hyvin paljon Itä-Euroopassa aikanaan häikäiseviä urotöitä suorittaneita kansandemokratioita ja näiden oppimestaria, Neuvostoliittoa. Niillä oli demokratiaa niin paljon, että sitä riitti vientiinkin asti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti