keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Eurovaalit lähenevät

Niin, ensi kuussa äänestävätkin 18 vuotta täyttäneet suomalaiset eurovaaleissa. Toivottavasti kampanjointi kiihtyy tästä hieman, jotta saisin jotain kirjoiteltavaa.

Joka tapauksessa, tietoni muiden puolueiden kuin Perussuomalaisten vaaliohjelmasta perustuvat pitkälti viime viikolla näkemääni YLEn eurovaalimarkkinat-ohjelmaan, muutamaan haastatteluun ja sekalaisiin lehtijuttuihin. Itseäni ovat miellyttäneet Perussuomalaisten lisäksi Itsenäisyyspuolue sekä muutamat keskustan ehdokkaat.

Silmiini (tai korviini) pisti pahiten eräs seikka: varsinkin vasemmiston että viheriäisten maailmanparantajain mielestä Turkki tulisi ottaa EU:n jäseneksi "kunhan ihmisoikeustilanne siellä paranee". Tämä on nyt kyllä aivan typerää. Tässä nyt on taas kuultu massamurhista häissä, kurdi-iskuista jne. Täytyykö tälle väelle antaa vapaa liikkuvuus Euroopan Unionin alueella? Muutoinkin on selvää, että Turkki ei edes kuulu Eurooppaan. Ei sen paremmin maantieteen kuin kulttuurinsa puolesta. 

Turkki on, toisin kuin Euroopan maat, islamilainen valtio. Jo tämä seikka asettaa tiettyjä rajoituksia esimerkiksi sukupuolten väliselle tasa-arvolle. Samalla tämän hyvin erilaisen uskonnon olemassaolo kylvää jo tulevien ristiriitojen siemenen; katsotaan nyt vaikka Tanskaa. Koko ajan väännetään kättä milloin mistäkin, pahimmillaan voidaan ajautua siihen, että muslimit yrittävät rajoittaa tanskalaisten sananvapautta. Ties mitä tapahtuisi, jos tällaisia riitoja jouduttaisiin setvimään EU-tasolla.

Entäpä toinen kysymys, johon eritoten jotkut vasemmiston ehdokkaat ovat hairahtuneet vastaamaan myöntävästi: minimipalkka. Kaikkiin EU-maihin minipalkka, joidenkin mielestä tämän pitäisi olla vieläpä joka maassa samansuuruinen. Muutoinkin keskittyminen EU:hun typerien päätösten johdosta otettujen valtioiden kuten Romanian ja Bulgarian elintason nostamiseen - tähän vielä yhdistettynä uuden kehitysmaan Turkin ottaminen mukaan kelkkaan tulee kyllä kalliiksi. Miksi oman maan tarpeet unohdetaan?

Kyselyt osoittavat, että ihmiset ovat huolissaan Suomen asemasta EU:ssa - pokkuroinnin on loputtava. Pienet maat eivät tässä joukossa pärjää, elleivät ne ole itsekkäitä. PS:n ja Itsenäisyyspuolueen lisäksi myös keskustalaisilla on tässä ajatusta - he ovat tietysti sitä mieltä, että Suomeen tulee saada enemmän maataloustukia vaikeiden olosuhteidemme vuoksi.

PerusS tekee näistä ensimmäiset eurovaalit, joissa ihmisillä todella on vaihtoehto vanhojen puolueiden EU-politiikalle. Timo Soini on kyselyiden mukaan ainoa oikea poliitikko, jonka nimen kansalaiset muistavat eurovaalilistalta. Toivottavasti EU-protestoijat eivät nyt panttaa ääntään, vaan äänestävät palovaroittimen Pyrsseliin. Sitä voidaan vielä tarvita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti