Maahanmuutto, monikulttuurisuus ja minä.

Niin, moni onkin jo nykinyt minua hihasta kysyen: "Milloin kirjoitat maahanmuutosta?". En ole aiheeseen vielä paneutunut blogissani, sillä se on aina ajankohtainen aihe, josta on helppo kirjoittaa. Saanen revittyä aiheesta juttua plokiini vielä tämänkin jälkeen.

Maahanmuutto on lisääntynyt Suomessa kovasti 2000-luvulla. Sitä perustellaan työvoimapulalla, joka vaanii meitä jo aivan nurkan takana. Hyvä perustelu, jota on hankala kiertää tahi kaartaa. Sitten kuitenkin tulee tämä: "erilaisuus on rikkautta", tai tämä: "monikulttuurisuus on hyvästä". Tässä kohtaa mennään metsään, todella pahasti.

Aloitan näiden teesien kumoamisen vaikeimmasta, eli työvoimapulasta. Työvoimapula johtuu siitä, että suomalaisia ei riitä kaikille aloille. Tilanne on paha, siitä ei pääse mihinkään. On kuitenkin karmeaa ajatella, että jotkut vastuunalaiset poliitikot kehtaavat edes ehdottaa, että paikataan työvoimapula ulkomailta rahdattavilla ihmisillä! Ei tule kesää. Maahanmuuttajien kohdalla rahaa menee tietysti heidän kotouttamiseensa, mutta siinä ei ole koko asian ydin. Suomen kulttuurin silpominen ja hajauttaminen on juuri se, jota minä ja moni kanssani samaa mieltä oleva ei halua. Suomi on suomalaisten maa, ja sellaisena se on aina toiminut. Suomalaiset osaavat Suomen tavat, he kuuluvat tänne.  Maahanmuuttajien haaliminen tänne on juuri sitä lyhytnäköistä politiikkaa, josta nykyisin niin paljon puhutaan. Kyllä me voimme haalia tänne väkeä "paskahommiin" jotak eivät meille kelpaa, mutta voidaanko tämänkään toiminnan takana olevaa ajatusta pitä äoikeana? Entäpä kelpaavatko nämä hommat maahanmuuttajille ikuisesti?

Olen sitä mieltä että kaikista järkevin ja kauaskantoisin tapa hoitaa tulevaa työvoimapulaa on saada Suomen väkiluku taas nousuun. Perheen perustamista on helpotettava, tehoyhteiskuntaideasta on luovuttava, syrjässä elämistä on helpotettava. On selvää, että täyteen ahdetussa Helsingissä eivät ihmiset halua perustaa edes kahta lasta käsittävää perhettä. Miksi perhearvoista on luovuttu? Kaikkien näiden ammuskelujen ja masentuneisuuden aikana ehdottaisin, että mitäpä jos palaisimme pari vuosikymmentä taaksepäin aikaan, jolloin perhe oli kaiken ydin ja perusta, ei työ, raha ja menestys.

"Erilaisuus on rikkautta." Mainitsin juuri erään maailman törkeimmistä roskaväitteistä. Erilaisuus voi toki olla rikkautta, jos asiaa ajatellaan hengellisesti, mutta tällöinkin vain osittain. Ensinnäkin erilaisuus käsittää myös erilaiset edut, jotka usein kulkevat ristiin muiden ihmisten etujen kanssa. Riitahan siitä tulee ja kulunkeja. Ei voida väittää, että esimerkiksi islamilainen ja kristillinen maailma voisivat elää rinnakkain samassa valtiossa, ei, samassa kunnassa, ilman yhteentörmäyksiä. 

Tällainen lisää ennestään ihmisten välistä epäsopua ja viimeistään tässä vaiheessa saamme upottaa tämän lauseen perän hengelliselläkin tasolla. Yhteisöllisyyttä ei voi olla, jos ihmisillä ei ole mitään yhteistä.

Lopuksi pamautan ilmoille vielä kantani klassiseen pilakuvajupakka-asiaan. Olen sitä mieltä, että islamilaisten olisi tullut pitää suunsa kiinni. Jonkinlainen roti se pitää olla. Ei ole oikein, että maahanmuuttajat, jotka tanskalaiset ovat maahansa huolineet, yrittävät kieltää Tanskalaisilta mukavien piirustamisen. Tanskalaiset ovat tehneet töitä satojen vuosien ajan juuri siksi, että he saisivat piirtää mitä haluavat, eikä siinä ole islamilaisyhteisöillä mitään sanomista. Maassa maan tavalla tai maasta pois. Tämä pätee kaikenmoisiin tapauksiin, niin raiskaajiin kuin pilakuvista pillastujiinkin. En toki väitä, että kaikki maahanmuuttajat olisivat raiskaajia, joten siitä on maailmanparantajien turha minua syyttää.

Maahanmuutosta pitää saada puhua monella eri äänellä.

Maamiinat ja rypäleaseet

Niin, tällä kertaa kaivelen vanhoja asioita. Maamiinoista päätettiin luopua jo vuosia sitten ja rypäleasekeskustelustakin on jo aikaa. Vääryys ei kuitenkaan vanhene ja katson, että aika on täysin otollinen asian käsittelylle plokissani.

Maamiinakielto oli mielestäni jo niiden kieltämisen aikaan sula mielettömyys. Niistä luopumista perusteltiin muun muassa sillä, että se on epäinhimillinen puolustusase ja että se aiheuttaa haittaa siviileille. Ensinnäkin haluan sanoa, että on naurettavaa, kuinka Suomi lähtee asekieltosopimukseen aseen epäinhimillisyyden perusteella, kun puolustusvoimamme ovat olemassa ainoastaan Venäjän takia. Venäjä ei ole mukana missään asekieltosopimuksissa, he käyttävät joka ikistä vehjettä jolla ihmisestä saa hengen pois. 

Lisäksi voidaan kysyä, että mikäli joku tänne meidän maahamme pyrkii, onko sillä mitään väliä, kuinka huonosti heille käy? Ei tänne ole pakko tulla, silloinpa säästyvät jalatkin eikä miinoja tarvitse talloa. Jos tänne taas tullaan maata pitkin, on kyseessä taistelu olemassaolosta, eikä silloin sillä ole minkään valtakunnan merkitystä, kuinka epäinhimillisiä aseita käytetään. Taistelu tulee kerta kaikkiaan voittaa keinolla millä hyvänsä.

Suomalaiset maamiinat kartoitetaan niitä kylvävien joukkojen toimesta. Suomalaisia siviilejä eivät miinat siis haittaisi. Jos taas ne uhkaisivat venäläisiä siviilejä, en katso sitä haitaksi. Jos Suomea ei enää ole, ei millään ole enää mitään merkitystä, vähiten miehittäjien raajoilla.

Oslon asekieltosopimuksesta Suomi sentään jättäytyi pois. Eipä olisi tosin tätäkään keskustelua tarvinnut käydä, mikäli Suomi olisi vain viisaasti pitäytynyt maamiinojen kannalla. Rypälease on juuri sellainen verme jota Suomi tarvii, pidetään edes se. 

Toki olen sitä mieltä, että molempi parempi. Vaikka Suomella maamiinat olisivat käytössä vieläkin, olisin minä valmis hankkimaan myös rypäleaseita. Kun Suomen kaltainen liittoutumaton valtio puolustaa itseään, on se täysin oikeutettu käyttämään vaikka ydinasetta. Suomi ei ole hyökkääjä ja siksi sen asevalintoihin ei tule puuttua. Kaikista pirullisimmat aseet puolustusvoimain käsissä takaavat sen, että niitä ei koskaan tarvita käyttää.

Näihin militaristisiin tunnelmiin päätän tällä kertaa.