perjantai 30. heinäkuuta 2010

Keskusta puhuu: Muuttakaa juntit kaupunkiin!

Kirjoitus on lähetetty muutama päivä sitten Lapin Kansan yleisönosastolle, mutta koska sitä ei olla ainakaan vielä julkaistu, niin julkaisen sen plokissani.

Suomen suurista puolueista jokainen tunnustaa jotakin väriä, jolla tavanomaisesti mielletään olevan jonkinlainen merkitys. Kokoomuksen tunnusväri on sininen, SDP:n punainen ja Keskustan puolestaan vihreä. Keskustan vihreä neliapila edustaa maaseutua ja maalaisliiton perintöä.

Kuitenkin voidaan koko tuon värin merkitys unohtaa Keskustan tapauksessa, eivätkä kaksi muutakaan puoluetta tee poikkeusta. Olemme saaneet todistaa, kuinka uusi pääministerimme Mari Kiviniemi korottaa dieselin veroa siten, että polttoaineen hinta nousee. Tätä sanotaan hyvittävän käyttöveron alennus.

Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että dieselautolla ajaminen kallistuu niille, jotka ajavat paljon. Tämä taas tarkoittaa väistämättä niitä maaseudun asukkaita, jotka joutuvat pitkien välimatkojen ja työssäkäynnin takia käyttämään paljon autoa, ja ovat siksi päätyneet hankkimaan dieselauton. Tällä tavoin on niin sanottu maaseutupuolueemme puolustanut maaseudun asukkaiden mahdollisuuksia asua kotiseudullaan jo vuosikymmeniä. Tahti sen kun kiristyy.

On selvää, että tämän toimen virallisena selityksenä on vihreys ja kasvihuonepäästöjen pudottaminen. Kuitenkin tiedetään aivan hyvin, että näiden ihmisten on pakko ajaa saman verran, ei se terveyskeskus tai vaikkapa työpaikka sieltä yhtään lähemmäs hiivi, vaikka kuinka verotetaan auton käyttöä. Kaiken lisäksi juuri kaupunkiajo on sitä päästöisintä ajamista: ajetaan pieni matka kylmällä autolla, auto jäähtyy ja ajetaan takaisin. Kirsikkana kakun päällä useimmat näistä ajoista ovat täysin turhia, koska matka taittuisi kävellenkin. Tietullit kaupunkilaisille ovat kuitenkin lähestulkoon kirosana.

Pääministeri Mari Kiviniemi teki selväksi puolueen puheenjohtajatenteissä, että maaseutu ei unohdu, ettei hän ole ns. "hesalainen" ja korosti, että maaseudun ja kaupunkien välille ei pidä luoda vastakkainasettelua. Muutaman kuukauden kuluttua hän kuitenkin toimii näin. Mielestäni tämä on todella törkeää äänestäjien aliarviointia!

Suomen valtapuolueiden politiikka on nyt pahasti pielessä. Nykyään puolueet yrittävät ottaa selvää siitä, mistä äänestäjät pitävät, ja toimivat niin. Samalla varotaan suututtamasta isoja äänestäjäryhmiä, jolloin saavat pienet ryhmät kärsiä.

Entisellä maalaisliitolla on maaseudun ihmisille sanottavanaan vain tämä: muuttakaa kaupunkiin.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Vastaus Helge Nivan kirjoitukseen 17.7.2010

Niin, kuten ehkä joku huomasikin, oli Lapin Kansan lukijan palstalla 14.7. kirjoitukseni koskien asevelvollisuutta. Kirjoituksessani tietysti puolustin yleistä asevelvollisuutta, kuten tuleekin. 17.7. vastasi Helge Niva kirjoitukseeni, ja nyt, kun omaa vastinettani ei nähdäkseni julkaista, kirjoittelen tähän vastauksen Helge Nivalle. Tämä siis jotta ei luultaisi, että jään tässä paikassa sanattomaksi, päinvastoin. Käyn läpi Helge Nivan kirjoituksen pääväittämät ja vastaan niihin.

-Ensiksikin Helge Niva ilmeisesti väittää minua kierrellen jonkinasteiseksi sotakiihkoilijaksi! Tätä en tosin pane pahakseni, jos totta puhutaan. Hän myös katsoo, että ehdotukseni, että kouluissa opetettaisiin puolustusvoimien olevan tehokkain rauhaa edistävä järjestö.

Mielestäni tällainen periaate on opetettava nuorisolle ehdottomasti. Onhan asevelvollisuus osa yhteiskuntamme velvoitteita, ja eikö koululaitoksen ensisijainen tehtävä ole tehdä koululaisista kunnon kansalaisia?

- Kirjoitustani Niva moittii niin militaristiseksi, että sillä ei ole mitään annettavaa keskusteluun asevelvollisuudesta.

Sanon tähän vain sen, että myös jyrkästi asevelvollisuutta kannattavat mielipiteet ovat arvokkaita siinä missä pasifistinen asevelvollisuuden vastustaminen. On hullua, kuinka tähän samaan ilmiöön törmää monen eri poliittisen aihepiirin tiimoilla. Esimerkiksi maahanmuuttovastaisuus ei ole rakentavaa, maailmaa syleilevä ja äärimmäisen avointa maahanmuuttoa kannattava vouhotus ja natsikortin heiluttelu taas on. Väitettä kirjoitukseni annista keskusteluun en siis niele.

-Niva "oikaisee" väitteeni siitä, että Vasemmistoliitto ja Vihreät vastustaisivat yleistä asevelvollisuutta ja väittää, että ne jopa kannattavat tätä.

Tämä on yksinkertaisesti väärin. Kumpikin puolue ajaisi alas yleisen asevelvollisuuden - Arhinmäki sopertaa "valmiusjoukoista" ja vihreät taas valikoivasta asevelvollisuudesta. Yhtä kaikki ei heidän järhestelmillään saataisi tarpeeksi suurta reserviä Suomen puolustamiseen, joten nämä puolueet ovat tähän yhdistetyssä Nato-vastaisuudessaan edesvastuuttomia.

-Niva vetoaa siihen, että mikäli minun malliini mentäisiin, pitäisi myös jehovan todistajat sekä siviilipalvelusmiehet laittaa vankilaan.

Tässä lienee tapahtunut väärinkäsitys. Kannatin kirjoituksessani nykyistä mallia. Otin vain kantaa siihen, että totaalikieltäytyjät joutavatkin linnaan, koska he rikkovat yhteiskuntaa vastaan. Jehovan todistajat saavat vapautuksen asevelvollisuudesta ja suomalaiset hyväksyvät sen. Ei siis ongelmia.

-Nykyjärjestelmän kritisoimiseksi Niva ottaa esille pienentyvät ikäluokat.

Tämä ei ole ongelma. Suomi tulee joka tapauksessa pienentämään reserviään. Mitään haittaahan ei ole siitä, että koko ikäluokka on joka tapauksessas koulutettu. Tämä mahdollistaa reservin koon uudelleenarvioinnin tarvittaessa.

-Ruotsin tekemää valintaa heilutellaan tietysti tässäkin tapauksessa. Niva nimittäin toteaa, että Suomen ongelma on se, että Suomi jää paikalleen maailman muuttuessa.

Muutos muutoksen takia ei ole hyvästä, ei nyt eikä vastakaan. Näen juuri Suomen etuna sen, että emme säntäile eri trendien perässä vaan teemme päätöksemme täysin omista lähtökohdistamme. Suomen tapauksessa nykyinen järjestelmä on yksinkertaisesti toimivin, ja sitä ei pidä muuttaa vain sen takia, että niin tekevät muutkin. Säilytetään nyt edes se vähäinen itsenäinen opäätösvalta mikä meillä vielä on, sanokaa minun sanoneen.

-Ja lopuksi Niva toteaa, että historia ei tue väitettäni siitä, että aseet turvaavat rauhan.

Väitän, että vielä vähemmän historia tukee sitä käsitystä, että aseistaan yksipuolisesti luopuneet kansat saisivat olla rauhassa!