maanantai 26. huhtikuuta 2010

Monikulttuurisuutta kansalle

Viime aikoina on lehdistä saatu lukea, kuinka vanhat puolueet, Tupu, Hupu ja Lupu, ovat kilvan kalastelleet maahanmuuttovastaisia ääniä. Samalla nämä syyttävät toisiaan populismista, kun joku toinen on vuorossa puhumassa suomalaisten puolesta. Viimeisimpänä vuorossa on ollut SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja puolueen entinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma.

Sinänsähän Heinäluoma on puhunut pelkkää asiaa. Lainauksia Huvudstadsbladetista:

"Jos tänne otetaan suuri joukko ihmisiä ulkopuolelta samaan aikaan kun työttömyys on huippukorkea, se vie töitä suomalaisilta, tekee heistä työttömiä. Se johtaa lisääntyvään rasismiin."

"60 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että maahanmuuttoa ei pitäisi lisätä. Se ei ole rasismia, vaan järkevä reaktio siihen, että meillä on maassa 300 000 työtöntä."

Tätä Anni Sinnemäki ihmettelee. Omien sanojensa mukaan hän pitää erikoisena sanoa, kuinka tänne tuotavat maahanmuuttajat sinänsä lisäisivät rasismia. Jo nyt pitää ministeristason ihmisellä olla erikoinen taju keskivertotallaajan ajatuksista, jos sitä ei ymmärrä. Vihreitten kannanotot alkavat vaikuttaa aina vain enemmän suomalaisvihalta: kaikki on meidän tyhmien ja suvaitsemattomien metsäläisten vika. Meidän takiamme maahanmuuttajat ovat työttömiä ja heidän rikostilastonsa ovat paljon suomalaisia komeampia.

Tätä kirjoittaessani uutisissa puhuttiin lisäksi, kuinka Suomen lastenkulttuurissa esiintyy liian vähän ulkomaisten kulttuurien edustajia, kuinka monikulttuurisuutta pitäisi vaalia jo tälläkin alueella. Johan Veltto Virtanen tätä yritti herättämällä henkiin vanhan lastenlaulun, mutta asiasta nousi valtava meteli ja vastalauseiden myrsky. Päättäkää jo, mitä mieltä olette.

Muutenkin tuntuu, että milloinkohan aletaan valittaa siitä, että miksi kaupasta ei saa mustaa maitoa, kun valkoistakin kerran saa. Mikä ihme se on, että maahanmuuttovastaisuus vahvistuu, kun suomalaisia tällä tavoin kiusataan?


maanantai 19. huhtikuuta 2010

Punavihreä puolustuspolitiikka ja Nato

Yleiseen asevelvollisuuteen olen ottanut kantaa jo muutamaan otteeseen, mutta katsoinpa sen taas kerran tarpeelliseksi luettuani Lapin Kansasta 19.4. hyvän kolumnin koskien Nato-kysymystä. Sotilaallinen liittoutumattomuus on lujasti sidoksissa suomalaisten omaan puolustuskykyyn ja puolustuspolitiikkaan: liittoutuminen on joko välttämätöntä tai sitä ei tarvita.

Suomen omalle, uskottavalle puolustuskyvylle on asevelvollisuus kaiken perustana, se on tullut todettua tässäkin blogissa jo useaan otteeseen. Alueeltaan laaja maa tarvitsee suuren asevelvollisuusarmeijan, jotta koko maa voitaisiin turvata. Ammattiarmeija olisi liian pieni ja kävisi asevelvollisuutta kalliimmaksikin, ainakin mikäli uskomme mm. reserviläisliittoa, jonka arvio ammattiarmeijan kuluista voidaan lukea myös tämän päivän Lapin Kansasta.

Nato-kysymyksessä ei valinta taas ole aivan niin selvä. Nato-jäsenyys romuttaisi Suomen puolueettomuuspolitiikan ja jäsenmaksuhan Natossakin on. Lissabonin sopimuksen ainoita hyviä puolia on se, että jäsenmaat ovat sitoutuneet puolustamaan unionin jäseniä, jotka joutuvat hyökkäyksen kohteeksi. Mikäli tällainen sitoumus pitää ja sen pitämiseen uskotaan erityisesti Venäjällä, on Nato-jäsenyys tarpeeton. Selvää kuitenkin on, että viimeistään Nato-jäsenenä Suomi tekee itseään vastaan hyökkäämisen kannattamattomaksi. Jäsenyys olisi myös melko selvä kannanotto Venäjää vastaan, mikä ainakin itsestäni tuntuisi joskus tarpeelliselta.

Tästä syntyy kolme eri linjaa:

Mm. Perussuomalaiset kannattaa yleisen asevelvollisuuden ja oman, uskottavan puolustuksen säilyttämistä. Tällä kannalla on suurin kannatus kansan keskuudessa.

Kokoomus on selvästi sekä yleisen asevelvollisuuden sekä Nato-jäsenyyden kannalla. Tässä mallissa Suomen puolustus olisi selvästi kaikkein parhaimmalla tolalla.

Hauskaa on huomata, kuinka asevelvollisuutta vastustavat vastustavat lähes poikkeuksetta myös Natoa. Näin tekevät eritoten punavihreät, eli Vasemmistoliitto, Vihreät ja osa SDP:stä. Vasemmistoliiton johto seikkailee tällä linjalla, vaikka puolueen kannattajat eivät ole tällä kannalla. Tämä malli on aivan törkeä: ymmärrettävää olisi, jos tämä porukka kannattaisi Natoa ja ammattiarmeijaan siirtymistä, vaan ei. Samalla pysyttäisiin liittoutumattomana, eikä ylläpidettäisi uskottavaa omaa puolustusta. Tämä on mielestäni vastuutonta puolustuskyvyn rampauttamista ja naiivia uskoa ikuiseen rauhantilaan. Tämä vetoaakin lähinnä palestiinalaishuiviin itsensä verhonneisiin sivareihin ja muihin erikoisempiin viheltäjiin.

Kukas se onkaan populisti? Itse vastaisin, että Paavo Arhinmäki.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Väykky voittoon - suvaitsevaisuudellakin oltava rajat

Keskustan puheenjohtajapeli etenee, ja tulen koko ajan vain vakuuttuneemmaksi siitä, että Paavo Väyrynen on paras mies Keskustan puheenjohtajaksi ja Suomen pääministeriksi tämän vaalikauden loppuun. Tänään (12.4.2010) voidaan Lapin Kansasta lukea, kuinka Keskustan puheenjohtajaehdokkaita tentattiin puheenjohtajakiertueen avauksessa Kuopiossa.

Kiinnitin huomioni seuraavaan: "Keskustapomot kannattavat homojen adoptio-oikeutta". Tosiaan, ehdokkaista valtaosa vastasi myöntävästi, kun heitä haastatellut Johanna Korhonen kysyi, josko homo- ja lesbopareille pitäisi myöntää adoptio-oikeus. Ainoastaan Väyrynen vastasi tähän kieltävästi, tosin omaan tapaansa. "Suhtaudun aika varovaisesti tällaiseen lainmuutokseen". Täytyy kyllä sanoa, että oli aika tarkoitushakuisesti laitettu nimenomaan Johanna Korhonen kysymään tätä puheenjohtajaehdokkailta. Korhonenhan on tullut monelle tutuksi lesboudestaan. Kuitenkin Väyrynen säilytti mielenmalttinsa ja vastasi niin kuin tunsi oikeaksi. Onhan selvää, että suvaitsevaisuudellakin on oltava jokin raja. Mielestäni se on jo saavutettu ja osittain jopa ylitetty.

Adoptio-oikeuden myöntäminen samaa sukupuolta oleville pareille olisi selvä kannanotto. Silloin asetetaan aikuisen ihmisen mieliteko tilanteeseen syyttömän lapsen kehityksen ja tulevaisuuden edelle. Näin ei koskaan saa olla. Täytyy lähteä siitä, että lapsella tulee olemaan isä ja äiti. Ainoastaan jompi kumpi on jo huono, kaksi isää tai äitiä kaikista pahin vaihtoehto. Miksi näin? Pidän aivan selvänä asiana, että homo- tai lesboparin adoptoima ja kasvattama lapsi ei tule saamaan yhtä hyviä eväitä elämään kuin kylmästi sanottuna normaalimmissa oloissa kasvanut lapsi. Ympäristökin kohtelee häntä varmasti aivan eri tavalla kuin vaikkapa yksinäisen äidin tai isän lasta.

Mauri Pekkarinen kerkesikin jo harmittelemaan, että tentissä ei ollut mitään tärkeitä, päivänpolitiikassa puhuttavia kysymyksiä. Maahanmuutosta ei puhuttu halaistua sanaa. Muista Keskustan puheenjohtajaehdokkaista Timo Kaunisto menetti arvonsa silmissäni, kun vaati ydinvoiman lisärakentamispäätöksen lykkäämistä tuonnemmaksi.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Päivi Räsäsen kirjoitukseen

Torstaina 8.4.2010 Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen kirjoitti Lapin Kansan yleisönosastolla perhepolitiikan tärkeydestä. Hän totesi aivan oikein, että oikea vastaus työvoimapulaan on työurien pidentämisen ja maahanmuuton sijaan syntyvyyden lisääminen. Allekirjoitan tämän kaiken, mutta Räsänen unohti omasta mielestäni erittäin tärkeän seikan: aluepolitiikan. Aluepolitiikka, maaseudun asuttuna pitäminen ja omakotiasumiseen kannustaminen ovat tärkeä, ellei tärkein osa perheiden koon suurentamisessa.

En henkilökohtaisesti ihmettele ollenkaan, jos ihmiset eivät halua tai voi hankkia lapsia, kun kasvava osa suomalaisista asuu kalliissa kerrostaloasunnoissa. Omakotiasumista on helpotettava ja siihen on kannustettava. Siitä ei pidä rangaista, kuten nykyisellä kaupunkikokoomuspolitiikalla on tapana tehdä. Kerrostaloasuntojen hintojakaan ei sen luulisi nostavan, jos kasvava osa väestöstä asuisi omakotitaloissa.

Allekirjoittaneenkaan kotikylässä ei enää montaa savua näy. Maaseutu tyhjennettiin aikanaan harkitsemattomasti, arvaamatta kaupungistumisen seurauksia. Uskon, että aluepolitiikalla ja maaseudun elävöittämisellä ratkeaa moni Päivi Räsäsenkin mainitsema asia: stressistä johtuvat mielenterveysongelmat ja palvelujen tarve sekä perhekoko. Kaupunkiympäristö asettaa lapsen kasvattajalle niin paljon huolia, että yksilapsisten perheiden yleistymistä ei tarvitse ihmetellä. Kun ajattelee nykypäivänä julkisuuteen nousseita nykynuorten ongelmia, vaikuttavat entisaikojen nuorten kiljunteko ynnä muut aktiviteetit varsin harmittomilta.

Maaseusulla asumisesta tulee tehdä helpompaa. Bensiinin hinnan nousu ja dieselautoilijoiden kurittaminen puhuvat karua kieltä: haja-asutusalueella asuva saa maksaa kalliisti virheestään. Erityisen pahaa tekee yltiövihreä suojelupolitiikka, joka hankaloittaa varsinkin lappilaisten elinkeinoja. Rata- ja kaivoshankkeita on tuettava, samoin metsäteollisuutta on lisättävä mm. bioenergiatuotannon muodossa. Sillä työhän se ihmisiä paikasta toiseen liikuttaa, sama toimi 70- ja 80-luvuilla toiseen suuntaan, miksi se ei toimisi näinkin päin.

Suomalaista yhteiskuntaa kalvaa myös paha perhearvojen rappeutuminen, joka sekin johtuu osaltaan kaupungistumisesta ja kaupunkilaisen elämäntavan yleistymisestä. Poistamalla pakollinen ruotsin kielen opetus kouluista voitaisiin tehdä tilaa mm. perhekasvatukselle ja muulle perinteisiä arvoja edistävälle opetukselle. On kuitenkin selvää, että kasvatusvastuu on ennen kaikkea vanhemmilla, ei yhteiskunnalla.

Lähtökohta on se, että työvoimapulaan tulee vastata ennen kaikkea suomalaisten määrän lisäämisellä. Työurien pidentäminen on tiettyyn pisteeseen asti hyväksyttävä, maahanmuutto taas on lyhytnäköisen politiikan ja yhteiskuntarauhan horjuttamisen monumentti. Suomalaisista ehdoton valtaosa on saanut kasvaa kulttuurisesti yhtenäisessä Suomessa, ja haluaa antaa saman oikeuden omille lapsilleenkin. Keitä me olemme toisilta tällaisen oikeuden kieltämään? Ratkaisujen pitää olla kestäviä.

Lähetetty Lapin Kansan yleisönosastolle 8.4.2010


torstai 1. huhtikuuta 2010

Painu pelle hiiteen!

Jopas yllätyin iloisesti kuullessani, kuinka Julkisen Sanan Neuvosto (JSN) antoi langettavan päätöksen Kaarina Hazardin kirjoittelusta. JSN kuitenkin mielestäni väärin perustein puolusteli Hazardin kirjoittelua, tuomio tuli kuulemma vainajan nimittelystä ja hienotunteisuuden puutteesta. Oikein tämäkin, mutta itse olisin ilmaissut tuon vaikkapa "kuolleen rienaamisena".

Koko teksti oli kuin huomionkipeän varhaisteinin provosointia nettifoorumilla. Sikäli fiksun varhaisteinin, että tekstiin oli mukanokkelasti lisätty "mediakriittinen" merkitys, jotta Hazard saisi ilmeisesti odotetun tiukan paikan tullen väittää, että typerät ja kaljamahaiset suomalaismiehet eivät vain ymmärrä hänen mediakriittisyyttään. Jokainen kyllä tekstiä lukiessaan ymmärsi, mikä oli tarkoitus. Ärsyttää ja saada julkisuutta, nytpä sai ainakin mitä tilasi.

Kyllä jokainen vähänkin enemmän kirjoitellut osaa ottaa tekstin alussa ja lopussa kriittisesti kantaa median toimintaan. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että teennäisen piiloviestin vasrjolla saisi kirjoittaa mitä tahansa. Koko Hazardin esittämä "mediakritiikki" on muutenkin naurettavaa. Hän vetosi siihen, kuinka on typerää, että media näyttää Tony Halmeen hyvässä valossa tämän kuoleman jälkeen.

Omasta mielestäni tässä ei ole mitään omituista. Ainakin vielä meillä Suomessa vallitsee oikein hyvä tapa kunnioittaa vainajaa. Ei pappikaan ruumista siunatessaan luettele kuolleen huonoja puolia, vaan kuolleesta yritetään muistaa ja muistetaankin hyviä asioita, joita hänessä jäädään kaipaamaan. Kyllä arvostelun aika tulee vielä, mutta se ei ole päivä jälkeen toisen ihmisen poismenon.

"Tuokaa mulle tyytyväinen feministi, niin mä tuon teille Jari Sillanpään tyttöystävän!"
- Tony Halme